Woimahevosen taitotallin päiväleirit 2021 on julkaistu! Toiveita on jälleen kuulosteltu ja viime kesän tapaan mukana on leirit niin lapsille kuin aikuisillekin. Tänä kesänä pääset sukeltamaan syvemmälle kehotietoisen ratsastuksen maailmaan kesäkuun ratsastuspilates-leirillä ja lisäksi mukana on myös leiri erityistä tukea tarvitseville nuorille. Mikäli jotain jäi puuttumaan tai haluat järjestää päiväleirin ihan omalle porukalle (vaikkapa yhdistykselle), ole yhteydessä niin suunnitellaan!
Tässäpä siis kesän 2021 leirit:
Ratsastuspilates- kurssi la 12.6. klo 10-18
Tervetuloa sukeltamaan kehotietoisen ratsastuksen maailmaan!
Päivän aikana käymme läpi teoriassa istunnan ja kehon vaikutusta hevoseen, teemme pilatesharjoituksia ilman hevosta sekä sovellamme oppeja käytäntöön hevosen selässä. Ratsastusharjoitukset kahden ratsukon ryhmissä. Hinta sisältää lounaan ja kahvit. Leiri soveltuu jo jonkin verran ratsastaneille. Osallistua voit myös omalla hevosella, kysy tästä lisää Sallalta.
Kurssin ohjaajana toimii Suvi Suur-Inkeroinen. Suvi on pilatesohjaaja, istuntavalmentaja ja kranio-sakraaliterapeutti. Vuosien ajan Suvi on ollut kiinnostunut kehon ja mielen hyvinvoinnista ja onkin opiskellut asioita eri näkökulmista ja monipuolisesti eri aloilta. Muita koulutuksia ovat mm. hallintotieteiden maisteri, CwC- istuntaopettajakoulutus, hevosten faskiamanipulaatiokoulutus (kesken), hevosshiatsuhoitaja, henkinen valmentaja jne. Voit lukea Suvista lisää täältä.
Kehitysvammaisten päiväleiri ti 13.7. klo 10-16
Kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten oma leiri, jossa hoidamme hevosia, kaneja ja kissoja, tutustumme tallin töihin, askarrellaan sekä käydään eväsretkellä ja kärryajelulla! Päiväleirille voivat osallistua ryhmässä pärjäävät kehitysvammaiset. Avustaja mukaan veloituksetta.
Erityistä tukea tarvitsevien lasten leiri ke 14.7. klo 10-16
Päiväleiri on suunnattu hevosista ja eläimistä kiinnostuneille lapsille, joille isossa ryhmässä työskentely ei syystä tai toisesta tunnu mielekkäältä. Leirille voi tarvittaessa tai halutessaan osallistua oman avustajan kanssa. Päivän aikana hoidamme hevosia, kaneja ja kissoja, tutustumme tallin töihin sekä tietysti halukkaat pääsevät ratsastamaan!
Lapsi & aikuinen päiväleiri ti 20.7. klo 10-17
Leppoisaa yhdessä oloa oman aikuisen kanssa heppailun parissa! Leirille voit osallistua kummin, vanhemman, täysi-ikäisen sisaruksen tai vaikka tukihenkilön kanssa. Opimme yhdessä hoitamaan hevosia, tutustumme tallin töihin, askarrellaan sekä tietysti ratsastetaan.
Lasten leiri (n. 6-12 v.) ke 21.7. klo 10-17
Lasten oma leiri, jossa hoidamme hevosia, kaneja ja kissoja, tutustumme tallin töihin, askarrellaan omat onnenkengät sekä tietysti ratsastetaan.
Talliretriitti la 24.7. klo 12-18
Olet lämpimästi tervetullut hiljentymään kanssamme rauhoittavaan talliympäristöön. Päivää vietämme hiljaisuuden vallitessa, nautimme ohjatuista harjoituksista ja ruokailemme yhdessä (ota omat eväät mukaan). Aiempaa hevoskokemusta et tarvitse, päivän aikana emme ratsasta. Ohjaajana Hevosavusteisen mindfulnessin HeLMi®- menetelmän äiti, ihana Teea Ekola. Ihana päivä itsetutkiskelun ja rauhoittumisen äärellä hevosten ympäröimänä.
Erityistä tukea tarvitsevien nuorten leiri ke 28.7. klo 10-16
Päiväleiri on suunnattu hevosista ja eläimistä kiinnostuneille nuorille, joille isossa ryhmässä työskentely ei syystä tai toisesta tunnu mielekkäältä.
Leirille voi tarvittaessa tai halutessaan osallistua oman avustajan kanssa ja lupa on osallistua juuri sillä tasolla, kuin itsestä tuntuu hyvältä! Päivän aikana hoidamme hevosia, kaneja ja kissoja, tutustumme tallin töihin sekä tietysti halukkaat pääsevät ratsastamaan! Kaikkeen toimintaan voi osallistua joko aktiivisesti toimien tai mukana menossa oleskellen. Tuu just sellaisena kuin olet <3
Aikuisten päiväleiri su 1.8. klo 10-17
Lempeää läsnäoloa ja heppailua koko päivän mitalta <3 Pehmeä sukellus hevosten maailmaan; tehdään hevosavusteisen mindfulnessin harjoituksia ja nautitaan hevosten seurasta niitä hoidellen. Opitaan uusia juttuja hevosen käyttäytymisestä ja nautitaan eväät nuotion äärellä. Ratsastetaan lempeästi ja rauhallisesti omaa kehoa ja hevosta kuunnellen. Aikuisten päiväleirin kautta voit palata vanhan harrastuksen pariin, tai voit tulla tutustumaan hevosiin ihan ensimmäistä kertaa. Ratsastamme kentällä tasoryhmissä rauhalliseen tahtiin. Ratsastaminen ei ole osallistumisen edellytys, osallistut juuri niihin toimintoihin joihin itse haluat!
***
Päiväleireille otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä max 8 hlöä. Päiväleirin hinta on 85 € / hlö. Hinta sisältää ohjelman, askartelutarvikkeet, eväsretken eväät, ALV 24 % sekä vakuutuksen. Talliretriitti omin eväin.
Ratsastuspilates-kurssin hinta on 135 € / hlö. Kurssi sisältää ohjauksen (teoria, harjoitukset ilman hevosta sekä ratsastus), lounaan ja kahvit x 2, hevosen vuokran / oman hevosen päiväkarsinan sekä ALV 24 %.
Leirien hinta maksetaan varauksen yhteydessä joko laskulla (laskutuslisä 5 €) tai Hopotin kautta. Varausmaksun osuus hinnasta on 60 € (ratsastuspilates 85 €), jota ei palauteta peruutuksen sattuessa. Ilmoitathan varauksen yhteydessä mahdolliset erityisruokavaliot sekä mahdollisesti toimintaan vaikuttavat sairaudet tms. Leirit toteutuvat, mikäli osallistujia on vähintään 4 (ratsastuspilates 6).
Woimahevosen taitotallin leirien ohjaajana toimii sosiaalipedagoginen hevostoiminta- ohjaaja, kuntoutuksen ohjaaja opiskelija Salla Forsman. Leireillämme pääasiassa on uusien asioiden oppiminen, onnistumisen kokemukset ja hauskanpito yhdessä eläinten kanssa! Ratsastuspilates-kurssin ohjaa Suvi Suur-Inkeroinen.
Aiempaa kokemusta hevosista ei leireillä tarvita. Leireillä on lupa osallistua vain siihen, mikä itsestä tuntuu sopivalta ja turvalliselta. Toki rohkaisemme osallistujia kokeilemaan uusia juttuja, mutta esim. ratsastuspelko tai fyysinen este ratsastukselle ei ole syy jäädä pois leiriltä! Tallilta saat lainaksi ratsastuskypärän. Korolliset jalkineet on hyvä olla omasta takaa, meiltä löytyy muutamia saappaita lainaksi. Varustaudu lisäksi kelin mukaisella vaatetuksella (ulkoilemme koko päivän) sekä iloisella ja avoimella mielellä!
Voit varata oman paikkasi hopotista tai yhteydenottolomakkeella. Ilmoitathan ruoka-aineallergioista tai huomioonotettavista asioista varauksen yhteydessä.
Ethän epäröi laittaa viestiä, jos sinulla on kysyttävää leirien sisällöstä tai vaikkapa siitä, voitko osallistua tietylle leirille. Parhaiten tavoitat yhteydenottolomakkeen kautta tai whatsapilla 0400-231407.
Tule kanssamme viettämään elämyksellistä kesäpäivää! <3