Vuosi on jo pitkällä ja aletaan elellä pimeintä (ja kuraisinta) vuodenaikaa. Vakkaritunnit jatkuvat 17.12. saakka ja joululoman heppailuja onkin jo varattavissa Hopotista. Tapaninpäivänä ajellaan tietysti perinteiset Tapsanajot Onnin kanssa, keleistä riippuen reellä tai kärryillä.
Syksyllä meillä aloitti tallityöntekijänä Julianna; pääsääntöisesti Julianna huolehtii hevosten hyvinvoinnista, mutta häneen voit törmätä myös avustustehtävissä. Lisäksi tiimimme sai uuden hevosvahvistuksen, kun Nero-heppa muutti meille loppukesästä.
Ikäviäkin juttuja on sattunut: tiimimme kulmakivi Rafa on pitkällä sairaslomalla. Rafan oikeasta takajalasta löytyi kaviokasvain, keratooma, ja se poistettiin leikkauksessa Hyvinkään hevossairaalassa. Rafalla on edessään pitkä kuntoutus, mutta ennuste toipumiselle on hyvä eikä kaviokasvain yleensä uusiudu. Rafan sairasloma jatkuu ainakin kevääseen, tarkkaa aikaa emme tietystikään etukäteen voi tietää, sillä Rafa palailee töihin vasta kun on myös psyykkisesti siihen valmis.
Rafan kavionhoito-kuluja kattamaan tuomme taas myyntiin upean seinäkalenterin, jonka sivuilla seikkailevat tietenkin koko tiimin Woimahevoset. Kurkkaa somesta tai kysy lisää Sallalta. Kalenterin voit ostaa tallilta hintaan 25 € tai voimme postittaa sinulle omasi (hintaan lisätään postikulut).
Loppuvuoden aikana kannattaa myös käyttää vanhentuvat liikuntaedut pois. Maksuvälineinä meillä käyvät Smartum, Eazybreak sekä ePassi. Liikuntaeduilla et voi maksaa hopotissa. Voit maksaa haluamasi summan (yksäri 65 €, ryhmätunti 50 €) liikuntaedun sovelluksella ja laittaa Sallalle kuvakaappauksen maksusta. Salla laittaa Hopotiin käyttäjätunnuksellesi voimaan tallikortin, jolla voit varata itsellesi sopivimman ajan. Ryhmätunteja meillä on todella vähän enää loppuvuodesta, tarkista tilanne ennen maksua ryhmätuntien osalta Sallalta. Yksäriaikoja löydetään kyllä.
Oot tervetullut heppailemaan! Tavataan tallilla!
Terkuin Salla & Woimahepat