Salla valmistuu toukokuun lopulla 2025 sensomotoriseksi valmentajaksi ja saamme näin yhden hienon työkalun lisää työkalupakkiimme. Kerron sinulle tässä vähän lisää, mistä on kyse. Jos haluat suoraan klikata varaamaan opiskelijahintaisia valmennuksia, löydät ne täältä.
Halusin sensomotorisen valmentajan koulutuksesta lisäosaamista sellaisiin tilanteisiin, jossa asiakkaan (olipa kyseessä sitten kuntoutus- tai ratsastusasiakas) tilanteeseen ei olla löydetty ratkaisua mielen tasolta. Monesti esim. pelkojen, jonkun tietyn istunta-asioiden korjaamisessa tai nepsy-asiakkaiden arjenhallinnassa ollaan menty tosi paljon eteenpäin, mutta sitten eteneminen tyssää ”johonkin”. Tullaan takapakkia tai ei vain kerta kaikkiaan edetä. Olin tutustunut oman perheeni kautta refleksijäänteisiin jo aiemmin ja nähnyt miten asiat muuttuivat liiketoimintamallien purkautumisen myötä… Ja olihan se lähdettävä itse oppimaan lisää.
Käytännössä siis sensomotorisessa valmennuksessa syvennymme yhdessä kehosi toiminnan äärelle ja helppojen liikkeiden avulla tutkimme, miten hermostosi ohjailee tasapainoasi ja liikkeitäsi. Turhat liikemallit, joita kehoon saattaa jäädä, häiritsevät hermoston optimaalista toimintaa ja kuormittavat hermostoa turhaan. Hermoston käyttäessä energiaa epäolennaiseen, voi kehoon aiheutua monenlaista oireilua.
Turhat liikemallit (eli refleksijäänteet) voivat olla peräisin varhaislapsuudesta saakka tai ne ovat voineet aktivoitua uudelleen esim. tapaturman, traumaattisen kokemuksen tai pitkään kestäneen, voimakkaan stressin seurauksena. Jos siis tuntuu, että hevosen selästä tippumisen jälkeen et ole toipunut entisellesi, vaikka periaatteessa mielen tasolla olet asian jo selvittänyt, voi kyseessä olla refleksijäänteen aktivoituminen.
Aikuisilla refleksijäänteet voivat aiheuttaa mm. voimakasta uupumusta, heikkoa palautumista ja kuormittumisherkkyyttä, lihasjännityksiä tai kipuja, joille ei tunnu löytyvän selittävän tekijää. Haasteita voi olla myös hahmottamiseen, oppimiseen, keskittymiseen ja tunne-elämään liittyen. Tasapainon tai jonkin lihaskuntoliikkeen opettelu voi olla tuskallisen vaikeaa, vaikka periaatteessa kehossa pitäisi voimaa olla ja asiaa on paljon treenattu.
Lapsilla refleksijäänteiden on todettu vaikuttavan mm. käyttäytymiseen, keskittymiseen ja oppimiseen. Kirjoittaminen, lukeminen tai paikallaan pysyminen tietyssä asennossa saattaa olla hyvin vaikeaa.
Sensomotorinen valmennus ei kuitenkaan voi luvata sinulle tiettyjä tuloksia, sillä jokaisen hermosto on yksilöllinen. Harjoitteet eivät ole jumppaohjeita, eikä niitä voi tehdä lukemattomia määriä niitä tehostaakseen, vaan hermosto ottaa uutta asiaa vastaan omaan tahtiinsa. Sensomotorinen valmennus on siis syvä sukellus oman kehon toimintaan ja prosessille antautumista, ei mikään nopea ja helppo ratkaisu vaivaan kuin vaivaan. Vaivannäkö kuitenkin palkitaan!
Sensomotorisen valmennuksen ensikäynnillä kartoitetaan yleisesti hermoston tilannetta ja saat kotiin ensimmäiset harjoitteet. Jatkokäynnillä tarkistetaan, millaisia vaikutuksia harjoitteilla on ollut ja saat mahdollisesti uusia harjoitteita. Olen tukenasi tarvittaessa puhelimitse tapaamisten välillä ja sovelletaan harjoituksia sopivammaksi, jos tarpeen on.
Kotona tehtyjen harjoitteiden avulla on mahdollista mm. vähentää levottomuuden ja kiireen tuntua, vahvistaa keskittymistä ja tarkkaavaisuutta, sekä parantaa omaa stressinsietokykä. Voit havaita muutoksia myös esimerkiksi omassa tasapainossasi tai koordinaatiokyvyssäsi ja saatat huomata pystyväsi rentoutumaan eri tavalla kuin ennen.
Valmennuksessa ei etsitä vikoja, vaan tarkastellaan uteliaana kehon nykyistä tapaa toimia. Oot lämpimästi tervetullut just omanlaisenasi, myös tämän asian äärelle!
Oman aikasi voit varata Hopotin.comin kautta!


